Kvanttimekaniikan kuuluisassa kaksoisrakokokeessa havaittiin jo 1900-luvun alussa, ettei kokeen tarkkailijan roolia pystytä koskaan täysin eliminoimaan koetilanteen ulkopuolelle, kuten tieteellisen menetelmän hyvä tapa vaatisi, vaan kokeen suorittajasta – hänen tietoisuudestaan – tulee aivan väistämättä keskeinen osa koetilannetta.
Kokeessa materian perusainesosa – kvanttifyysinen aaltohiukkanen – muodostaa eräänlaisen todennäköisyysaallon, jolle vasta tutkijan tekemä havainto antaa täsmällisen tilan. Ennen kun tietoinen havainnoija toteaa kokeen lopputuloksen, on aaltohiukkanen niin sanotussa superpositiotilassa, jossa hiukkanen on samanaikaisesti sekä aaltomainen että hiukkasmainen. Superpositiotilassa kaikki mahdollisuudet ovat yhtä aikaa avoinna. Vasta tutkijan tekemä havainto määrittää sen tilan ja olomuodon, jonka aaltohiukkanen lopulta ottaa.
Ilmiötä on tutkittu lukuisia kertoja monin eri menetelmin vuosikymmenten kuluessa ja kaikkien suoritettujen kokeiden johtopäätös on yksiselitteinen: materian ja tietoisuuden välillä on olemassa elimellinen kytkös. Aineen perusosanen ilmentää jo rakenteellisella perustasollaan reaktioherkkyyttä havainnoivan tietoisuuden kanssa.
Aineen ja tietoisuuden välinen kytkös kuuluu materian perusominaisuuksiin. Koska tiedämme kaikkien aineen perusominaisuuksien määräytyneen jo kosmisen inflaation hetkellä, eli noin 13,8 miljardia vuotta sitten, tarkoittaa tämä sitä, että paikka tietoiselle elämänvoimalle ollut olemassa jo noin 10 miljardia vuotta ennen kuin biologinen elämänvoima teki varsinaisen läpimurtonsa aikaan ja tilaan. Biologinen elämä ei toisin sanoen tullut kosmokselle yllätyksenä. Biologisten olentojen ilmentämä tietoinen elämänvoima ei tästäkään syystä voi olla kaaoksen tuottama sokean sattuman seuraus, sillä sille on ollut olemassa oma paikkansa osana kosmista järjestystä ja kauan ennen sen varsinaista ilmestymistä maailmaan.
Kun maailmankaikkeuden mekanismeihin ohjelmoitu aineen järjestyminen lopulta tuotti tarvittavat fyysiset edellytykset biologisen elämän ja tietoisten elämänmuotojen läpimurrolle noin 9-10 miljardia vuotta alkuräjähdyksen jälkeen, asettui tietoinen elämänvoima omalle paikalleen osaksi kaikkeuden kosmisesta perusjärjestystä. Jos kosminen perusjärjestys ei tukisi tietoista elämänvoimaa, ei tietoista elämänvoimaa tällöin maailmassa myöskään ilmenisi.
Pelkkä ajatuskin siitä, että tietoisen elämänvoiman alkuperä olisi kaaoksessa – että kaaos voisi pelkän sattuman seurauksena tuottaa jotain, joka kykenisi asettumaan tasapainoiseksi osaksi kosmista järjestystä; että se voisi aloittaa ajassa ja tilassa määrätietoisen kehityksen kohti alati kehittyneempiä ja tiedostavampia elämänmuotoja – on vastoin kaikkia loogisen päättelyn perustavimpia periaatteita.
Fyysikot ovat todenneet kvanttifyysisten tilojen olevan ikuisesti epämääräisiä ja määrittelemättömiä, minkä vuoksi esimerkiksi elektronien sijaintia ei voida koskaan määrittää täsmällisesti. Tarkan määrittelyn sijaan niiden sijainnista voidaan antaa vain eri suuruisia todennäköisyyksiä. Ehkäpä emme kykene määrittämään näitä kvanttifyysisiä tiloja täsmällisesti juuri siitä syystä, koska kaikkeuden perimmäinen luonne on elävä, eikä mistään elävästä voida koskaan antaa täsmällistä tyhjentävää määritelmää. Elämä on myös jokaisen tutkijan puhtain perusolemus eikä silmä, joka katsoo, voi koskaan nähdä suoraan itseään. Tiettyyn rajaan asti maailmankaikkeus on täysin järkiperäisesti selvitettävissä, mutta jossain vaiheessa täytyy myös tieteessä tulla raja vastaan. Vaikuttaa siltä, että olemme saaneet tähän rajaan kosketuksen nimenomaan juuri kvanttifysiikassa.
Tästä samasta syystä myös lopullista kaiken teoriaa lienee mahdoton muodostaa, sillä tietoisuus joka kaikkeuden perimmäistä mysteeriä tutkii, on lopulta itse oman tutkimuksensa kohde. Kaikkeuden täydellinen määrittäminen on yhtä mahdotonta kuin äärettömän numerosarjan viimeisen numeron ilmoittaminen. Niinpä myös kaikki kuvailuyrityksemme jäävät auttamatta äärettömän vajavaisiksi. Vain kuolleesta tiedosta voidaan antaa lopullinen määritelmä. Kaikkeus ei kuitenkaan ole kuollut, vaan elävä.