25.12.2019

Johdanto


Keväällä 2019 tuli kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä, kun tutkimus- ja kirjoitustyöni alkoi. Se alkoi syvän henkilökohtaisen kriisin pakottamana maaliskuussa vuonna 2009. Edeltävän vuoden kuluessa olin joutunut yhteiskunnan oikeusjärjestelmän jyrän alle, mikä oli käynnistänyt sisälläni henkisen käymisprosessin. Henkisen paineen kasvaessa, löysin varaventtiilin kirjoittamisesta. Minua ajoi tarve tehdä tilit selväksi vallalla olevan järjestelmän kanssa. Jos minun asioitani oltiin käsitelty järjestelmän oikeuslaitoksessa, katsoin minä puolestani oikeudekseni käsitellä järjestelmää ja sen oikeutusta kirjoitusteni kautta.

Kevään 2009 kuluessa minulle kävi täysin selväksi, että ihmiskunta oli ajautumassa syvälliseen järjestelmätason kriisiin; että kyse oli paljon kokonaisvaltaisemmasta ja perustavalaatuisemmasta kriisistä, kuin julkisesti oltiin valmiita tunnustamaan. Kyse oli viimekädessä planetaarisen resurssienhallintajärjestelmän kriisistä – toisin sanoen rahan perinpohjaisesta sopimattomuudesta tasapainoisen ja oikeudenmukaisen planetaarisen resurssienhallinnan välineeksi. Ihmiskunta oli ajautumassa umpikujaan, jollaista ei oltu koettu koskaan ennen koko ihmiskunnan historiassa. Ongelman syyt ulottuivat niin syvälle järjestelmän perusrakenteisiin, että niitä oli käytännössä täysin mahdoton korjata. Koko järjestelmä sellaisena kuin me olimme sen oppineet tuntemaan, oli tulossa tiensä päähän. Yhteiskunta – sen tarkoitus ja toiminta – oli mietittävä alusta asti uudestaan. Oli luotava kokonaan uudenlainen yhteiskunta kokonaan uudelle perustalle.

Ensimmäinen kirjani keskittyi kuvailemaan nykyjärjestelmän ongelmia: kuinka nykyjärjestelmään oltiin ajauduttu ja kuinka sen ongelmat ilmenivät. Kirja syntyi blogimuotoon kirjoitettuna pääasiassa vuosien 2009-2011 aikana. Ensimmäisen kirjaversion julkaisin blogissani helmikuussa 2010. Sen jälkeen tein kirjasta lukuisia uusia versioita aina kevääseen 2011 saakka, jolloin Into Kustannus otti minuun yhteyttä ja tarjoutui julkaisemaan kirjastani painetun version. Kieltäydyin aluksi, mutta pienen neuvottelun jälkeen päädyimme molempia osapuolia tyydyttävään sopimukseen. Kun Into Kustannus julkaisi kirjani syksyllä 2011, saatoin viimein heittää hyvästit raha- ja talousasioiden käsittelylle ja siirtyä tutkimuksissani eteenpäin.

Kaikki ajalliset totuudet osoittautuivat katsannossani petollisiksi: niitä vaivasi ainainen ja poispesemätön korruptio, jonka alkuperää en ensin kyennyt täysin ymmärtämään, mutta jonka tunnistin ilmenevän lukemattomissa eri muodoissaan yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Kolmen vuosikymmenen ajan olin kasvanut osaksi järjestelmää osaamatta kiinnittää näihin asioihin juuri lainkaan huomiota, kunnes yhtäkkiä se kaikki räjähti yhdellä kertaa tajuntaani. Katsoinpa yhteiskunnassa mihin suuntaan tahansa, näin valhetta, petosta ja korruptiota kaikkialla.

Alussa vaikutti siltä, että kaikki jäljet johtivat rahaan: että raha oli kaiken yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden alku ja juuri. Rahan historiaa tutkiessani havaitsin, että monissa hengellisissä perinteissä rahaa oltiin kritisoitu hyvin voimakkaasti jo vuosituhansia aiemmin, mikä puolestaan herätti kiinnostukseni ajatonta hengenfilosofiaa kohtaan. Muinaiseen viisaustraditioon perehtyminen sai minut vähitellen ymmärtämään, ettei kritiikki kohdistunut yksinomaan vain rahaan, vaan yhteiskunnallisen korruption juurisyyt piilivät paljon syvemmällä ja olivat luonteeltaan pikemminkin tietoteoreettisia. Näin aloin hiljalleen perehtyä muinaisen metafyysisen perusjärjestyksen kuvauksiin.

Jo muinaisessa Egyptissä todellisuus jaettiin johdonmukaisesti kahteen tasoon: ajalliseen ja ajattomaan. Tämä perusjako muodosti perustan kaikelle hengen- ja tieteenfilosofialle. Aistein havaittava arkitodellisuuden taso (kaaos) oli ajalle alisteinen ja ikuisen muutoksen tilassa. Aistein havaitsematon taso (kosmos) puolestaan oli ajaton, muuttumaton ja vain järjellä käsitettävissä. Näistä kahdesta todellisuudentasosta aistein havaittava todellisuudentaso oli yksiselitteisesti alempiarvoisempi. Kaikki aistein havaittava oli ajalle alisteista ja kaikki ajalle alisteinen oli ikuisesti muuttuvaa ja pysymätöntä, mikä teki aistitodellisuudesta metafyysisessä mielessä epäluotettavan ja kestämättömän perustan.

Aistein havaitsematon todellisuudentaso sen sijaan yhdistettiin järkeen ja jumaluuteen (logos), joka vaikutti kaiken taustalla ja jonka ikuista lainsäädäntöä koko maailmankaikkeus noudatti. Logos oli todellisuuden korkeampi ja perustavampi taso: aistein havaitsematon kosminen todellisuudentaso, joka muodosti todellisuuden järkiperäisen, muuttumattoman ja vakaan perustan, mutta joka pysytteli ihmisiltä lähtökohtaisesti piilossa. Nykyajassa logos voidaan mieltää matemaattisluonnontieteelliseksi todellisuudentasoksi, jonka olemusta esimerkiksi kemian tai fysiikan kaavat ilmentävät.

Kun Egyptin valtakunta viimein romahti, kukoistettuaan sitä ennen yhtäjaksoisesti noin 3 000 vuotta, siirtyi egyptiläisen papiston vaalima metafyysisen perusjärjestyksen ymmärrys antiikin filosofeille. Kun antiikin filosofit joutuivat vuorostaan ahtaalle Euroopassa, siirtyi traditio arabimaailmaan, josta se palasi takaisin Eurooppaan 1 000 luvulla. Euroopassa antiikin filosofian tutkimus johti lopulta renessanssiin, joka huipentui 1600-luvulla tieteellisen menetelmän käyttöönottoon ja ensimmäisten matemaattisten luonnonlakien löytämiseen. Näin ihmiskunta pääsi vihdoin kosketuksiin todellisuuden ajattoman tason kanssa. Tästä hetkestä alkoi tieteen ja teknologian kehitys, jolle ei löydy vertaa koko ihmiskunnan historiasta. Mutta jos katsomme ajassa taaksepäin ja pohdiskelemme tämän kehityksen alkusyitä, johtavat jäljet lopulta aina muinaiseen Egyptiin. Nimenomaan Egyptistä antiikin filosofit perivät ymmärryksensä todellisuuden metafyysisestä perusjärjestyksestä – kahdesta todellisuuden tasosta: ajallisesta ja ajattomasta, joista ajaton todellisuudentaso kätki sisäänsä lupauksen matemaattisten luonnonlakien olemassaolosta. Tämän lupauksen Galilei ja Newton 1600-luvulla vihdoin lunastivat.

Tieteen ja teknologian evoluution ansiosta arkielämämme on helpottunut viimeisten vuosisatojen ja vuosikymmenten kuluessa huomattavasti, mutta samaan aikaan suhteemme ympäröivään luontoon on ajanut meidät ekokatastrofin partaalle. Kuinka näin on päässyt käymään? Tieteen ja teknologianhan piti olla taivaan lahja, jonka tuli nostaa ihminen lopullisesti pois kaaoksen pimeydestä. Miksi näin ei käynytkään?

Muinaisessa hengenfilosofiassa painotetaan toistuvasti kaaoksen ja kosmoksen erottelun tärkeyttä. Kaiken keskiössä on syntytieto. On tunnettava asioiden ja ilmiöiden synty: ovatko ne ajallista vai ajatonta alkuperää. Ajaton ja ajallinen täytyy näet erottaa toisistaan ja pitää toisistaan erillään.

Nykyihminen on kadottanut ymmärryksen näiden käsitteiden syvällisempään merkitykseen, mistä syystä ajallinen ja ajaton ovat nykymaailmassa täydellisesti toisiinsa sekoittuneet. Yhteiskunta on korkeasti tieteellistynyt ja teknistynyt, mutta samaan aikaan vallalla ovat muun muassa myös rahan ja markkinatalouden kaltaiset mekanismit, jotka ovat puhtaasti ajallisia käsitteitä.

Ihmiskunta ei voi kytkeytyä tasapainoiseksi osaksi luonnon korkeampaa järjestystä niin kauan, kun ajallinen ja ajaton ovat toisiinsa sekoittuneet. Niinpä kosmos tulee erottaa kaaoksesta. Ajaton yhteiskunta voidaan perustaa vain puhtaasti ajattomalle perustalle.

Tässä oli hyvin suppeasti ja suoraviivaisesti tiivistettynä viimeisen kymmenen vuoden aikana kulkemani opintie ja sen varrella syntyneet oivallukset. Mutta tarinalla on myös sivujuonteensa, joka johdattelee meidät Kalevalan laulumaiden kautta muinaiseen Egyptiin ja todellisten pyramidien tutkimuksen pariin. Keväällä 2012 tutkimukseni sai näet yllättäen uuden käänteen niin sanotun Rajapatsaan ilmestymisen myötä.

Rajapatsas on maailmankartalle muodostuva matemaattisgeometrinen ilmestys, jonka geometrinen muoto, matemaattiset mittasuhteet sekä sijainti samalla pituuspiirillä Egyptin todellisten pyramidien kanssa johdattelivat minut todellisten pyramidien tutkimuksen pariin, joiden myös havaitsin ilmentävän samaa matematiikkaa ja geometriaa kuin Rajapatsaskin. Näin Kaaos ja Kosmos -kirjasarja sai rinnalleen Egyptin todelliset pyramidit -kirjasarjan.

Pintapuolisesti tarkasteltuna nämä kaksi kirjasarjaa vaikuttavat käsittelevän keskenään täysin eri aihealueita, mutta kaikesta huolimatta koen niiden kuuluvan kiinteästi yhteen ja tukevan toinen toistaan, sillä ne ovat syntyneet saman totuudenetsintäprosessin seurauksena. Tämän vuoksi kaikki kirjojen kappaleet on sidottu toisiinsa juoksevalla kappalenumeroinnilla siten, että teossarja muodostaa yhden yhtenäisen kokonaisuuden.

Reilun vuosikymmenen kestänyt tutkimus- ja kirjoitusprosessini päättyy nyt tähän teokseen. Käsillä olevassa kirjasarjan viimeisessä osassa esittelen Rajapatsaan geometrisen rakenteen ja sen keskeisimmät koordinaattipisteet. Kokonaisuutena tämä viisiosainen kirjasarja toimii oman totuudenetsintäprosessini eräänlaisena yhteenvetona ja dokumentaationa. Lukemattomien harhapolkujen läpikoluaminen on ollut väistämätön osa prosessia, jonka merkkejä on varmasti yhä löydettävissä kirjasarjan sivuilta. Kirjasarja on kaikkea muuta kuin virheetön ja täydellinen. Siitä huolimatta uskon, etteivät edes kaikki matkan aikana tekemäni harhailut kykene himmentämään sen ydinsanomaa, joka viimekädessä on varsin yksinkertainen ja kiteytyy ihmiskunnan ikiaikaisen metafyysisen perusjärjestyksen uudelleenoivaltamiseen ja käytäntöön soveltamiseen. En siis koe kehittäneeni kirjoitusprosessin aikana paljonkaan mitään aidosti uutta. Pikemminkin koen löytäneeni ja toivon mukaan kirkastaneeni jotain kauan sitten kadotettua ja unohdettua. Viimekädessä kaikki kiteytyy kaaoksen ja kosmoksen (symbolikuvastossa maan ja ilman) erottelun tärkeyteen, mitä myös tässä kirjassa esitelty maailmanpatsas symboloi ja edustaa.