65. Katsaus ihmiskunnan yhteiskuntaevoluutioon

Jotta voisimme ymmärtää paremmin suuria linjoja eli sitä, kuinka olemme nykytilanteeseen ajautuneet, mikä on oma asemamme aikakausien jatkumossa ja minkälainen on tulevaisuutemme – on meidän ensin luotava yleiskatsaus ihmiskunnan historiaan. Esimerkki on rakennettu vallalla olevan historiakäsityksen perustalle.

Aloitamme inhimillisen toimeentulon ja hyvinvoinnin peruslähtökohdista. Jokainen ihminen tarvitsee ravitsevaa ruokaa ja puhdasta juomavettä elääkseen. Jokainen ihminen tarvitsee yksityisyyttä ja suojaa: kunnollisen kodin, jossa levätä, rauhoittua ja kokea olevansa turvassa. Jokainen ihminen tarvitsee vaatteita, terveydenhuoltoa, sosiaalisia suhteita ja niin edelleen. Kaikkea tätä ja monia muitakin asioita tarvitsemme perustoimeentulomme ja perushyvinvointimme turvaamiseksi, ja kaikki nämä inhimilliset perustarpeet ovat kaikkina aikoina olleet kaikille ihmisille samat. Mutta perustoimeentulon hankkiminen ja perushyvinvoinnin ylläpitäminen eivät koskaan ole olleet mitenkään erityisen helposti saavutettavissa, vaan ovat kaikkina aikoina edellyttäneet ihmisiltä paitsi yhteistyötä, myös monenlaisia mutkikkaita toimenpiteitä ja järjestelyitä. Viimekädessä se on aina kuitenkin tarkoittanut konkreettista fyysistä työntekoa ja ponnistelua.

Ennen maanviljelystä ja karjanhoitoa ihmiset viettivät metsästäjä-keräilijä-elämäntapaa muutaman kymmenen ihmisen suuruisissa yhteisöissä. Muinaisten metsästäjäkeräilijöiden elämäntapa ei ollut mitenkään erityisesti aikaan tai paikkaan sidottua. Yhteisö ei ollut elimellisesti sidottu mihinkään tiettyyn pysyvään asuinsijaan vaan saattoi liikkua ravinnon perässä hyvinkin laajalla alueella. Vuodenajan vaihtuessa tai kun tietyn alueen ravintovarat oli käytetty loppuun, yhteisö siirtyi luontevasti suotuisemmalle alueelle ja asettui joksikin aikaa sinne, kunnes taas koitti uuden siirtymisen aika. Vuodenaikojen vaihtelut ja niiden arkielämään tuomat muutokset olivat yhtä luonnollinen osa elämää kuin vuorokauden aikojen vaihtelutkin, eivätkä edellyttäneet sen kummoisempaa kirjanpitoa. Kaikki tiesivät kertomattakin, että yö oli otollisinta aikaa nukkumiselle ja valoisa aika ravinnon hankinnalle, tai että talvikautena yhteisön kannatti siirtyä tiettyyn paikkaan ja kesällä taas johonkin toiseen paikkaan ravinnon perässä. Kaiken kaikkiaan metsästäjä-keräilijä-yhteisön elämä oli tässä suhteessa varsin yksinkertaista ja joustavaa.

Pysyvään asutukseen siirryttäessä tämänkaltainen joustavuus kuitenkin menetettiin. Maanviljelijä oli sitonut oman elämänsä kiinteästi kotitilaansa ja sitä ympäröivillä pelloilla kasvavien viljakasvien sekä aidattujen eläinten menestykseen niin, että tuon fyysisen maatilkun hoidosta, huolenpidosta ja varjelusta tuli hänelle pakonomaista. Siinä missä metsästäjäkeräilijät olivat läpi elämänsä liikkeessä ja liikkuivat vapaasti laajoilla alueilla, maanviljelijän koko elämänpiiri rajoittui vain yhteen tarkoin rajattuun maantieteelliseen pisteeseen. Vuodenaikojen vaihtelun tarkkailusta, tulevien töiden suunnittelusta ja ajan kulun seurannasta tuli hyvinvoinnin kannalta elintärkeää. Oli tunnettava tarkoin vuodenkierron syklit; oli tiedettävä täsmälleen kuivien kausien ja sadekausien vaihtelut, tulvan alkamis- ja loppumisajankohdat sekä niiden määrittämät ihanteelliset kylvö- ja korjuuhetket. Jos ajoitus epäonnistui, oli varsin todennäköistä, että myös koko vuoden sato epäonnistui, mikä pahimmassa tapauksessa saattoi sortaa koko yhteisön nälänhätään.

Siinä missä metsästäjäkeräilijät kiertelivät laajoja alueita, ammensivat ravintonsa useista eri ravinnonlähteistä eivätkä siten olleet minkään yksittäisen ravinnonlähteen varassa, olivat maanviljelijät sitä vastoin sidottuja yhteen hyvin suppeaan alueeseen ja sen tarjoamaan melko yksipuoliseen ravintoon. Toisin kuin metsästäjäkeräilijät, maanviljelijät eivät olleet enää kovinkaan taitavia hankkimaan ravintoa suoraan luonnonvaraisesta luonnosta. Jos sato jostain syystä menetettiin, oli koko yhteisön hyvinvointi välittömässä vaarassa. Vastaavasti hyvinä vuosina – joita toki myös tuli – aloilleen asettuneiden perheiden oli viisasta hankkia runsaasti jälkeläisiä, sillä viime kädessä vain omat lapset saattoivat tarjota riittävän työvoiman ja siedettävän vanhuudenturvan. Näin aloilleen asettuminen johti myös väestön kasvuun.

Siirtymä metsästäjäkeräilijä elämäntavasta maanviljelyksen ja karjanhoidon pariin edellytti monien uusien ajallisen käsitteiden luomista ja käyttöön ottoa. Maanviljelyksen myötä syntyi ajallinen kulttuuri, johon viittaa myös sanan etymologinen alkuperä. Sanan kulttuuri alkuperä johtuu latinan verbistä colere, viljellä maata, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa maanviljelystä.

Ajallisen kulttuurin myötä syntynsä sai muun muassa tarkoin määritelty yksityisomaisuuden käsite, joka metsästäjä-keräilijä-yhteisöissä ei ollut edellyttänyt sen tarkempaa määrittelyä, vaan jokaisella heimolla oli omat tapansa ja tottumuksensa hyöty- ja koriste-esineiden käytön suhteen. Maanviljelijöiden ja karjanhoitajien kyläyhteisöissä yksityisomaisuuden käsitteestä sen sijaan tuli hyvin luonnollisella tavalla varsin keskeinen, merkityksellinen ja määrittävä osa arkielämää.

Maanviljelijät rakensivat asuntonsa peltojensa ja eläinaitaustensa äärelle, muokkasivat maan omilla työkaluillaan, kylvivät siemenet, kastelivat ja huolehtivat kasvustosta koko kasvukauden, kunnes viimein odotus palkittiin ja he saivat korjata sadon. Oli vain oikeudenmukaista, että jokaisella ihmisellä oli oikeus omaan asuntoonsa, oman työnsä tuloksiin, omiin työvälineisiinsä ja viljelemäänsä maahan. Ellei näitä oikeuksia oltaisi kunnioitettu, ei uusi elämäntapa olisi voinut vakiintua. Niinpä omistamisen ja omaisuuden käsitteet syntyivät maanviljelyskulttuuriin siirtymisen myötä varsin luontevasti ja olivat täysin perusteltuja, oikeutettuja ja välttämättömiä arkielämän toiminnan kannalta.

Yhteistyön ja yhteisöllisyyden tuomat edut saivat ihmiset rakentamaan asuntonsa lähelle toisiaan, mutta yhteisöllinen elämä sai myös aikaan eturistiriitoja ihmisten välillä. Missä meni omien maiden ja naapurin maiden välinen raja? Entä oliko oikein, että ylävirran puolella asuva naapuri käänsi kuivuuden koittaessa valtaosan purossa virtaavasta vedestä omille pelloilleen ja jätti alavirran puoleiset naapurinsa tyystin vedettä? Lukemattomat tämän kaltaiset ongelmat syntyivät oikeastaan vasta kiinteän asutuksen ja yksityisomaisuuteen liittyvien käsitteiden syntymisen myötä. Niinpä näitä asioita selvittämään tarvittiin myös puolueettomia riitojen ratkojia ja oikeuden jakajia. Kiinteät asutuskeskukset herättivät toisaalta myös rosvojoukkojen kiinnostuksen, mikä johti sekä hyökkääjien että puolustajien tahoilla asevarusteluun. Niinpä siirtymä metsästäjäkeräilijä elämäntavasta ajallisen kulttuurin piiriin eli kiinteään asutukseen, maanviljelyyn ja karjanhoitoon merkitsi paitsi omistajuuden sekä laillisuuden ja laittomuuden käsitteiden syntyä, myös muun muassa järjestäytyneen sodankäynnin alkua.

Mutta ei aloilleen asettumisella ollut yksinomaan vain kielteisiä vaikutuksia ihmisyhteisöille, vaan se mahdollisti myös monien positiivisiksi nähtävien kehityskulkujen käynnistymisen. Yhteisöllinen elämä mahdollisti muun muassa alkutuotannosta irrottautumisen ja ammatteihin erikoistumisen. Pian nimittäin huomattiin, että kun yhteisön sisällä joku luontaista lahjakkuutta omannut yhteisön jäsen erikoistui vain omaan erityisalaansa ja kehittyi omalla alallaan mestariksi, koitui se lopulta kaikkien yhteisön jäsenten yhteiseksi eduksi. Kun metalliseppä keskittyi yksinomaan metallitöihin, puuseppä puutöihin, suutari kengäntekoon ja räätäli vaatteiden valmistukseen, oli kaikilla kyläyhteisön jäsenillä mahdollisuus saada ylleen paras mahdollinen vaatekerta sekä parhaat mahdolliset puiset tarvekalut ja metalliset työvälineet vaihdon välityksellä.

Käsityöläisten ei tarvinnut raataa enää pelloilla, vaan he saivat vapauden harjoittaa ammattiaan omissa työpajoissaan ja hankkia sitten elantonsa vaihtamalla kättensä töiden tulokset ruoka-aineisiin ja muuhun tarpeelliseksi katsomaansa. Kun käsityöläiset saivat keskittyä rauhassa yhä parempien työvälineiden valmistamiseen, heijastui se välittömästi myös koko yhteisön yleiseen hyvinvointiin. Näin yhteiskuntaevoluutio eteni luontaisia teitään vaihtotalouteen ja johti yhä useampien alkutuotannosta irrottautuneiden ammattien syntyyn. Vaihtotalous ilman yhteismitallista vaihdonvälinettä oli hankalaa ja kömpelöä. Lisääntynyt käsityöläisten määrä johti tavaroiden vaihdon lisääntymiseen, mikä puolestaan synnytti kasvavan tarpeen yhteiselle vaihdon välineelle: rahalle. Rahan käyttöönotto mullisti vaihdon ja teki siitä sujuvaa ja mutkatonta. Lisääntynyt vaihto paransi ajan saatossa kaikkien samaan talousalueeseen kuuluneiden ihmisten keskimääräistä elintasoa ja hyvinvointia. Näin talousjärjestelmän luonnollinen evoluutio johti ajan saatossa vaihdantataloudesta rahatalouteen. Ihanteellisimmiksi vaihdon välineiksi paljastuivat lopulta erilaiset jalometallit.

Käsityöläisten, kauppiaiden, viranomaisten ja muiden yhteiskunnan toimijoiden kannatti hakeutua asumaan keskeisimpien markkinapaikkojen läheisyyteen, jonne pian alkoi muodostua taajamia. Kasvava kauppa edellytti yhä kehittyneempää luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa, mikä puolestaan edesauttoi muun muassa matematiikan ja kirjanpitotaidon kehitystä. Ajan saatossa taajamista kasvoi kyliä ja kylistä kaupunkeja. Luonnollisia teitään syntyi tarve myös yhteisten asioiden hoidolle; yhteisesti hyväksytyille kaupan ja yhteiselon säännöille; yhteisille pituus- ja painomitoille, sekä erilaisille järjestyksen ylläpitäjille ja valvojille. Kaikki ne myös vaativat varoja toimintansa ylläpitämiseen, mikä puolestaan synnytti perustellun tarpeen muun muassa verotukselle ja monille muille vastaaville instituutioille. Näin kaupunkien kasvun ohella myös byrokratiakoneisto kasvoi ja vahvistui omia luonnollisia teitään.

Ajan saatossa suurimpien kaupunkien välille alkoi muodostua kauppareittejä. Syntyi luonnollinen tarve sopia myös eri kaupunkien välillä noudatettavista kauppaa ja yhteiseloa koskevista pelisäännöistä. Laivanrakennustekniikan kehittyessä syntyneet kauppalaivastot veivät kaupankäynnin kokonaan uudelle tasolle. Kaupan kehittyminen johti paitsi lisääntyvään hyvinvointiin, myös yhä yhteneväisemmän lainsäädännön ja alati sujuvampien maksujärjestelmien kehittymiseen. Samalla alkoi muodostua yhä laajempia kauppa- ja valtaliittoja. Kauppaan liittyvä riskien hallinta johti luonnollisia teitään myös ensimmäisten osakeyhtiöiden syntyyn, mikä edelleen loi perustan rahoitusmarkkinoille ja yhä uusille riskienhallinnan aloille, kuten pankki- ja vakuutussektorille, sekä muille vastaaville. Näin yhteiskunnasta kehittyi ajan saatossa varsinainen abstraktien ajallisten käsitteiden viidakko. Vaikka kaikki nämä uudet valtiolliset, taloudelliset ja juridiset käsitteet olivat pohjimmiltaan täysin keksittyjä ja pelkkään yhteiseen uskoon ja yhteisiin sopimuksiin perustuvia, olivat ne silti kuitenkin tarpeellisia ja enimmäkseen toimivia. Kaikki ne veivät kehitystä osaltaan eteenpäin.

Uusi teknologia yhdessä pitkälle kehittyneiden markkinoiden ja modernin elämäntavan kanssa lisäsivät ihmisten hyvinvointia ja vähensivät raskaan fyysisen työnteon tarvetta. Kun aikaa jäi yhä enemmän opiskelulle ja ajatustyölle, kiihtyi myös tieteen, teknologian, kaupan ja rahoitusmarkkinoiden innovaatiot vastaavasti, mikä omalta osaltaan ruokki yhteiskuntaevolutiivista kehitystä edelleen ja teki prosessista yhä selkeämmin kiihtyvästi kehittyvän. Näin alamme nähdä kuinka kehitys johti nykyaikaan.

Ihmiskunnan yhteiskuntaevoluutio tuntuu etenevän ikään kuin vääjäämättömien tapahtumien ketjureaktiona alkaen siitä hetkestä, kun ensimmäiset ihmiset asettuvat aloilleen ja perustavat ensimmäiset kiinteät asutuskeskukset. Tästä eteenpäin kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu ikään kuin välttämättömyyden lakien sanelemana. Yksi asia johtaa toiseen, toinen kolmanteen, kolmas neljänteen, ja niin edelleen – mutta vain harvoin ennalta nähdyllä tavalla tai suorinta mahdollista tietä. Historian hyveisiin ei näet lukeudu selkeys ja suoraviivaisuus, vaan historialla on tapana mutkitella, hidastella ja kiihdytellä täysin ennalta arvaamattomasti.

Kokonaisvaltainen katsaus ihmiskunnan vuosituhantiseen yhteiskuntaevoluutioon paljastaa kuitenkin johdonmukaisen ja keskeytymättömän jatkumon maanviljelyä ja karjanhoitoa aloittelevasta metsästäjä-keräilijä-ihmisestä aina moderniin nykyihmiseen ja moderniin nyky-yhteiskuntaan saakka. Se mikä meistä näyttää täysin sattumanvaraiselta, ei välttämättä sitä kuitenkaan ole. Myös kaaos palvelee korkeampaa järjestystä ja on korkeamman järjestyksen alaista – kun asioita tarkastellaan laajemmasta perspektiivistä. Voimme havainnollistaa tätä yksinkertaisen esimerkin avulla.

Otamme tyhjän lasipurkin ja kaadamme sen täyteen mutavettä. Suljemme kannen ja ravistamme purkkia rajusti. Tämän jälkeen laskemme purkin pöydälle ja jätämme sen aloilleen. Hetken ajan lasipurkin sisällä vallitsee täydellinen kaaos. Vaikka kukaan ei voi tarkasti ennustaa jokaisen yksittäisen mutahiukkasen liikkeitä ja vuorovaikutuksia lasipurkin sisällä, on kokeen lopputulos silti jo ennalta kokeen tarkastelijan tiedossa. Tietyn tarkasti ennakoitavissa olevan ajan kuluttua raskaat ainekset laskeutuvat purkin pohjalle. Näin samea mutavesi purkin pohjalla erottuu kirkkaasta pintavedestä purkin yläosassa. Jos vertaamme tätä koejärjestelyä ihmiskunnan kymmentuhatvuotiseen yhteiskuntaevoluutioon, voimme käsittää sen karkeasti samankaltaiseksi – alkujaan kaoottiseksi, mutta ajan myötä itsestään selkeytyväksi – prosessiksi.

Vuosituhansien ajan myös ihmisten ja yhteiskuntien välillä on vallinnut kaaos, eikä kukaan ole voinut ennakoida jokaisen yksittäisen ihmisen tai yhteiskunnan liikkeitä, vuorovaikutuksia ja törmäilyjä tuon kaaoksen keskellä. Silti ihmiset ovat kuitenkin aina voineet luottaa siihen, että kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa osana suurempaa kokonaisuutta. Myös lopputulos on jo ennalta nähty: pimeän ajan lopulla kirkas ja selkeä järkiperäinen ajattelu erottuu uskoon perustuvasta sumeasta ajattelusta ja hakeutuu siitä erilleen. Kosmos erotetaan kaaoksesta ja ihminen siirtyy kaaoksen vallan alaisuudesta korkean tasapainon ja järjestyksen tilaan.