72. Nathaniel Davison ja Edward Wortley Montagu

Vuonna 1765 Algerian brittiläinen pääkonsuli Nathaniel Davison ja suurlähettiläs Edward Wortley Montagu päättivät käyttää lomansa Gizan Suuren pyramidin tutkimiseen. Heidän pääasiallisena tavoitteenaan oli Suuren salin luoteiskulmasta alkunsa saavan alaspäin johtavan kuilutunnelin tutkiminen, mihin tehtävään he olivat myös huolellisesti valmistautuneet. Paikalle saavuttuaan Davison laski ensin lyhdyn kuilun pohjalle, sitoi sitten köyden ympärilleen ja laskeutui sen varassa kuilua alaspäin noin kolmekymmentä metriä syvemmälle kuin John Greaves oli tehnyt lähes 130 vuotta aikaisemmin. Hengitysilma kuilun pohjalla oli äärimmäisen ummehtunutta ja happi vähissä, eikä pohjalta löytynyt muuta kuin valtava määrä lepakoita, joiden syöksähtelyt olivat toistuvasti sammuttaa Davisonin lyhdyn. Kuilun pohja oli soran ja lepakoiden jätösten peitossa. Niinpä miehet joutuivat pettyneinä toteamaan, ettei heidän tutkimuksensa tuonut vastausta kuilun arvoitukseen. Pikemminkin kuilutunnelin mysteeri vain kasvoi entisestään. Miksi rakentaa kymmeniä metrejä syvä kuilutunneli aivan Gizan Suuren pyramidin ytimeen, joka ei kuitenkaan johda minnekään? Kysymykseen ei ollut vastausta. Niinpä tutkimuksia oli jatkettava muualla pyramidissa.

Suuren salin eteläpäädyssä Davisonin huomio kiinnittyi erikoiseen kaikuun. Ääni tuntui kaikuvan oudosti, ikään kuin ylhäällä salin eteläpäädyssä olisi ollut jokin tuntematon tyhjä tila. Davison sitoi kynttilän pitkän varren päähän ja nosti sitä nähdäkseen paremmin salin yläosaan. Aivan salin eteläisen päätyseinän katonrajasta hän löysi noin 60 senttimetriä leveän neliön muotoisen aukon. Davison sitoi seitsemän lyhyttä tikapuuta yhteen ja kykeni niiden avulla kiipeämään aukon suulle. Yritys oli erittäin uhkarohkea, mutta Davison onnistui kaikesta huolimatta. Aukko paljastui tunneliksi, jota pitkin oli mahdollista ryömiä eteenpäin, mikäli tunnelin pohjalle kertynyt yli 40 senttimetrin korkuinen kerros lepakon lantaa ei muodostanut yritykselle ylitsepääsemätöntä henkistä estettä. Hetken epäröityään Davison peitti kasvonsa huivilla ja ryömi päättäväisesti ahtaaseen ja törkyiseen tunneliin. Noin 7,5 metriä ryömittyään hän saapui alle metrin korkuiseen mutta yli 5 x 10 metriä leveään kammioon, jonka katto oli tehty graniittikivestä. Lattiaa ei näkynyt, sillä se oli täysin lepakon lannan peitossa. Kaivettuaan lattian esiin hän tajusi istuvansa kuninkaan kammion graniittisten kattokivien päällä. Kiviä oli kaikkiaan yhdeksän kappaletta ja jokainen niistä painoi arviolta yhden keskiraskaan höyryveturin verran – siis noin 70 tonnia. Samanlaiset kivet löytyivät myös kammion katosta. Myöhemmin tämä matala kammio nimettiin löytäjänsä mukaan Davisonin kammioksi.