74. Giovanni Caviglia ja Richard Howard-Vyse

Ranskalaisten lähdettyä Egyptistä seuraava maininnan arvoinen tutkija on italialainen kauppalaivan kapteeni ja aarteenetsijä Giovanni Battista Caviglia. Hän suoritti tutkimuksia Gizassa vuosien 1816 – 1835 aikana. Caviglia suoritti kaivauksia muun muassa kuningattaren- ja kuninkaan kammioiden ympärillä. Kuninkaan kammion eteläseinän taakse hän kaivautui ylhäältä käsin eli Davisonin kammion kautta. Hän etsi kuninkaan- ja kuningattaren kammion läheisyydestä salaista ja tuntematonta tyhjää tilaa. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Tämän jälkeen hänen kiinnostuksensa kohdistui Suuren salin pohjoispäädystä alkavaan kuilutunneliin. Hän päätti tyhjentää kuilun pohjan irtosorasta nähdäkseen, oliko kyseessä todella vain pelkkä tarkoitukseton umpikuja, vai johtiko tunneli sittenkin jonnekin. Caviglia sai palkattua tehtävään joukon työmiehiä, jotka alkoivat pian kuitenkin pyörtyillä kuilun pohjalla hapen puutteen vuoksi. Työmiehet kieltäytyivät jatkamasta töitä törkyisissä ja lähes hapettomissa olosuhteissa. Caviglia yritti ensin puhdistaa kuilun ilmaa monin eri tavoin, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Niinpä hän päätti lähestyä ongelmaa toista kautta.

Kun Al Mamunin miehet puhkaisivat 800-luvulla tunnelin pyramidin nousevaan käytäväjärjestelmään, kippasivat he prosessin seurauksena syntyneen kivijätteen laskevaan käytävään, mikä lopulta tukki käytävän ja esti pääsyn maanalaiseen kammioon lähes kokonaiseksi vuosituhanneksi. Nyt Caviglia päätti siivota Al Mamunin aiheuttaman sotkun ja avata reitin uudelleen. Hän oli näet arvioinut, että tunnelikuilun toinen pää saattoi tulla hyvinkin lähelle maanalaista kammiota.

Raivattuaan esteet tieltään Caviglia eteni alas laskevaa käytävää ja alkoi etsiä merkkejä tunnelin toisesta päästä. Hieman ennen laskevan käytävän loppua käytävän länsipuoleisella seinällä oli pieni syvennys, jonka olemassaololle ei tuntunut löytyvän mitään syytä. Niinpä Caviglia arveli, että kyseessä saattoi olla kuilutunnelin toinen pää ja komensi miehet kaivamaan syvennyksen kohdalta ylöspäin. Caviglian arvaus osui oikeaan eikä aikaakaan, kun kuilutunnelin pohjaa peittänyt hiekka ja sora alkoi valua alas laskevaan käytävään. Jonkin ajan kuluttua miehet tunsivat ilmavirran kulkevan läpi puhkaistun reiän. Näin tunnelikuilun toinen pää oli löytynyt. Mutta kuka tämän kuilutunnelin oli valmistanut, ja miksi? Entä miksi se oli tukittu? Pelkkä ajatuskin siitä, että tunnelikuilu olisi rakennettu vasta pyramidin valmistumisen jälkeen tuntui mahdottomalta. Niinpä sekä kuilutunnelin rakentamisen, kuin myös sen tukkimisen, täytyi kuulua arkkitehdin alkuperäiseen suunnitelmaan.

Vuonna 1835, Giovanni Caviglian ollessa jo 65-vuotias, Egyptiin saapui varakas brittiläinen eversti, Richard Howard-Vyse, jonka vakaana tarkoituksena oli jättää pysyvä jälkensä Gizan pyramidialueen tutkimuksen historiaan. Howard-Vyse oli palkannut avukseen rakennusinsinööri John Shae Perringin, jonka kanssa hänen oli määrä suorittaa mittauksia paitsi Gizan alueella, myös muualla Egyptissä. Aluksi hänen palvelukseensa astui myös Giovanni Caviglia, mutta riitaannuttuaan Howard-Vysen kanssa Caviglia joutui jättämään työmaan.

Richard Howard-Vyse perusti tukikohtansa pyramidialueen reunalla sijaitsevaan vanhaan kalliohautaan. Tämä peruskallioon louhittu luolasto sopi keskeisen sijaintinsa ja luontaisen viileytensä puolesta erinomaiseksi tukikohdaksi kenttätyöskentelylle.

Ranskalaiset olivat reilut kolmekymmentä vuotta aikaisemmin kaivaneet Suuren pyramidin koillis- ja luoteiskulmien perustukset näkyville. Nyt ne olivat kuitenkin jälleen irtokivien ja hiekan peitossa. Tällä kertaa Howard-Vyse päätti kaivaa Suuren pyramidin pohjoissivun keskikohdan puhtaaksi sorasta ja kivijätteestä. Hän palkkasi toimeen jopa yli 700 paikallista työmiestä ja aloitti kaivuutyöt, joita massiivisempia ei oltu nähty alueella ehkäpä koskaan sitten pyramidien rakentamisen.

Sillä välin kun työmiehet raivasivat pyramidin pohjoissivua, oli Howard-Vysellä aikaa tutkia pyramidin sisätiloja. Ennen riitaantumistaan Howard-Vysen kanssa, oli Giovanni Caviglia esitellyt Howard-Vyselle Davisonin kammion katosta löytämänsä halkeaman. Caviglia oli näyttänyt, kuinka halkeaman kautta saattoi ujuttaa ohuen rautalangan kivetyksen läpi yläpuolella olevaan tyhjään tilaan. Näin Howard-Vyse tuli vakuuttuneeksi siitä, että Davisonin kammion yläpuolella oli toinenkin tyhjä kammio. Epäonnistuttuaan useaan otteeseen yrityksessään murtaa tiensä läpi graniittikivetyksen perinteisiä työkaluja käyttäen, päätti eversti turvautua ruutiin ja räjäyttää tiensä läpi esteiden.

Savun ja pölyn hälvettyä miehet nousivat tutkimaan räjähdyksen jälkiä. Uuden kammion löytyminen oli nyt tosiasia. Davisonin kammion yläpuolelta paljastui toinen samankaltainen kammio, jonka lattia koostui kahdeksasta noin 50 tonnisesta graniittikivijärkäleestä ja jonka katto oli arvatenkin jälleen seuraavan kammion lattia. Niinpä pian alettiin valmistella jo uusia räjäytyksiä. Yhteensä näitä graniittisia välikattoja ja niiden välisiä kammioita löytyi kuninkaan kammion yläpuolelta kaikkiaan viisi kappaletta. Vasta kuudes katto oli kalkkikiveä ja muodoltaan harjakatto. Pääsy ylimpään kerrokseen oli kestänyt Howard-Vyseltä noin 3,5 kuukautta. Mutta mikä oli näin monimutkaisen rakenteen tarkoitus? Aluksi viittä välikattoa selitettiin arkkitehdin pyrkimyksellä vähentää kuninkaan kammion tasakattoon kohdistuvaa rasitusta, mutta tämä olisi luonnollisesti hoitunut yhdenkin harjakaton avulla – kuten oltiin menetelty kuningattaren kammiossa. Mikään rakennustekninen seikka ei edellyttänyt viiden graniittisen välikaton ja kammion olemassaoloa. Niillä täytyi olla jokin muu tarkoitus.

Kolmen ylimmän kammion kivistä löydettiin pikaisesti sutaistuja hieroglyfimerkintöjä. Osa niistä oli seinässä ylösalaisin tai osittain graniittisen välikaton takana, joten ne tulkittiin pyramidin rakentaneiden työmiesten tekemiksi työmaamerkinnöiksi vailla sen syvällisempää merkitystä. Suurin osa hieroglyfeistä oli tehty punaisella maalilla. Howard-Vyse teki hieroglyfeistä jäljennökset ja lähetti ne Englannin kansallismuseoon egyptologi Samuel Birchin tutkittaviksi. Hänen tulkintansa mukaan kuviossa saatetaan mainita nimeltä joko kuningas Suphis, Shofo tai Khufu. Viimeisen tulkinnan kannattajat ovat katsoneet hieroglyfin viittaavan 4. dynastian faaraoon nimeltä Khufu (kreikaksi Kheops).

Howard-Vysen johtaman tutkimuksen ansioksi lasketaan myös sen seikan varmistaminen, että kuninkaan kammion etelä- ja pohjoissivuilta löydetyt ilmakanavat todella kulkivat halki koko pyramidin rakenteen aina ulos saakka. Tämä varmistui, kun eräs Howard-Vysen avustaja, Kairolaisen hotellin johtaja Mr. Hill, kiipesi ylös pyramidin etelä- ja pohjoissivua paikantaen kanavien ulostuloaukot ja räjäyttäen ne vapaaksi kivijätteestä. Varmistaakseen asian käytännössä, hänen kerrotaan pudottaneen kanavaan nyrkin kokoisen kiven, joka keräsi matkalla valtavan vauhdin ja osui miltei alhaalla kuulostellutta insinööri John Perringiä päähän. Kun kanavat saatiin avattua, alkoi pyramidin sisäilmanlaatu välittömästi parantua. Samalla pyramidin sisälämpötila ja kosteus asettuivat tasaisen miellyttäviksi.

Kun pyramidin pohjoissivun keskikohta saatiin raivattua puhtaaksi sitä peittäneestä yli kymmenen metriä korkeasta sora ja kivijätekerroksesta, paljastui pyramidin perustuksista kaksi alkuperäistä päällyskiveä alkuperäisiltä paikoiltaan. Nämä päällyskivet ja niiden kaltevuudet olivat niin täsmällisesti veistetty, että niiden avulla oli mahdollista määrittää Gizan Suuren pyramidin mittasuhteet varsin luotettavasti ja hyvin suurella tarkkuudella.

Tutkimuksissa varmistui, että koko pyramidin perusta lepäsi äärimmäisen tasaisen ja huolellisesti työstetyn kalkkikivilaatoituksen varassa. Howard-Vyse ei voinut lakata hämmästelemästä perustan laatoituksen ja sen yllä lepäävän päällyskivetyksen korkeaa laatua. Kivien liitoskohdat olivat niin tasaisia, että niitä tuskin voitiin havaita. Hänen mukaansa työn jälki oli niin korkealaatuista, virheetöntä ja täsmällistä, että se muistutti optisten instrumenttien valmistajien työn tarkkuutta valtavassa mittakaavassa. Päällyskivetyksen rakennustarkkuus oli kerta kaikkiaan vertaansa vailla.

Vuonna 1840 Howard-Vyse ja insinööri John Perring matkustivat takaisin Englantiin, jossa molemmat julkaisivat omien muistiinpanojensa pohjalta tarkat kuvaukset matkastaan ja havainnoistaan.