Samaan aikaan kun Euroopassa kirjoitettiin vielä kuivatulle eläimennahalle, Bagdadissa toimi jo kokonaisia paperitehtaita. Aikana, jolloin Eurooppa oli taikauskoinen ja takapajuinen paikka, jonka parhaissakin kirjastoissa oli vain joitakin satoja teoksia, Viisauden talossa niitä oli yli 400 000. Harun al-Rašidin aikana Bagdadista kasvoi Aasian ja Välimeren alueen kulttuurin ja kaupan keskus ja suurkaupunki, jota suurempi oli vain Konstantinopoli. Abbasidikulttuurin kukoistuskausi huipentui Harun al-Rašidin pojan Al-Mamunin kaudelle, joka isänsä tavoin oli intohimoinen antiikin perinnön ja muinaisen viisaustradition vaalija ja suojelija. Bagdad säilytti vuosisatojen ajan asemansa maailman merkittävimpänä kaupankäynnin keskuksena, jossa tavaroiden lisäksi harjoitettiin myös aktiivista ajatusten vaihtoa.
Hinduoppineiden vierailu abbasidivaltion hovissa 770 luvulla oli todellinen käännekohta sekä arabisivistyksen, että koko länsimaisen sivistyksen historiassa. Arabit omaksuivat hinduilta kymmenjärjestelmän eli nollasta ja yhdeksästä numeraalista koostuvan lukujärjestelmän, joka 1000-luvulla siirtyi arabeilta Eurooppaan. Eurooppalaiset kutsuvat numeroitaan arabialaisiksi, sillä he ovat perineet ne arabeilta. Arabeille numerot ovat kuitenkin intialaisia, sillä he olivat oppineet ne Intian hinduilta.
Toisin kuin keskiajan eurooppalaisilla, arabeilla ei ollut ongelmia tunnustaa maapallon pyöreää muotoa. Niinpä he hyödynsivät antiikin tietämystä myös maapallon pituus- ja leveyspiirien määrittelyssä. Al Mamunin kokoama tiedemiesjoukko määritti muun muassa maapallon ympärysmitan, jossa he onnistuivat paremmin kuin antiikin kreikkalaiset noin tuhat vuotta aiemmin. Arabeja tarkempi mittaustulos saavutettiin Euroopassa vasta 1500-luvulla.
Viisauden taloon oli kertynyt paljon tietoa myös koskien Egyptiä ja Gizan Suurta pyramidia, jonka uumeniin ja mittasuhteisiin uskottiin tallennetun kauan sitten kadonneen korkeakulttuurin korkein viisaus ja tieto. Niinpä vuonna 820 Al Mamun kokosi ympärilleen suuren joukon asiantuntijoita, jotka auttaisivat häntä murtamaan tiensä läpi Gizan Suuren pyramidin paksun ulkokuoren ja luodakseen sitä kautta pääsyn sisällä odottaviin hengen ja tiedon aarteisiin. Asiantuntijoiden arvion mukaan louhintatyöt kannatti aloittaa pyramidin pohjoissivustalta, sillä käytäväjärjestelmä sai todennäköisimmin alkunsa sieltä. Asiantuntijoiden antamien arvioiden pohjalta Al Mamun määritti tunnelin aloituskohdaksi pyramidin seitsemännen kivikerroksen (kerrokset 6-8) noin seitsemän metriä pyramidin keskikohdan länsipuolelta ja määräsi miehensä töihin.
Urakka osoittautui kuitenkin jo varsin pian oletettua hankalammaksi. Ajan temperoima kalkkikivi oli kovaa ja lohkeili varsin huonosti. Nopeuttaakseen prosessia työmiehet sytyttivät säännöllisin väliajoin tunnelin perälle tulen, jonka tarkoituksena oli kuumentaa kiviaines ensin hehkuvan kuumaksi. Kun hehkuva kivimassa jäähdytettiin nopeasti kylmällä viinietikalla, oli sillä taipumus lohkeilla, minkä jälkeen sitä saattoi paremmin takoa muurinmurtajilla ja hakuilla. Työ edistyi hitaasti ja mitä syvemmälle miehet kaivautuivat, sitä sietämättömämmäksi työolosuhteet muuttuivat. Tunneli oli ahdas, kuuma, pölyinen, likainen ja pimeä. Työmaata täytyi jatkuvasti valaista soihduilla, mutta soihdut tuottivat tunneliin myös lämpöä ja savua, mikä teki työolosuhteet vaikeiksi ja kulutti muutenkin niukaksi käynyttä happea.
Kuukausien louhintatyön jälkeen tunneli oli jo lähes kolmekymmentä metriä pitkä. Silti merkkiäkään pyramidin sisäisestä tunnelijärjestelmästä ei vielä näkynyt. Juuri kun Al Mamun oli antamassa periksi, miehet kuulivat kumean äänen pyramidin rakenteesta – ikään kuin jokin painava esine olisi pudonnut ja liukunut sitten jonkin matkaa alaspäin. Ääni kuului tunnelin vasemmalta puolelta. Niinpä miehet päättivät tehdä tunneliin mutkan ja edetä suoraan ääntä kohti. Tämän onnekkaan sattuman ansiosta he onnistuivat löytämään tiensä pyramidin sisäiseen noin metrin levyiseen ja korkuiseen alaspäin viettävään käytävään, jonka jyrkkyys (noin 26 astetta) ja liukkaus pakotti miehet jatkamaan matkaansa kontaten. Kivi, joka äänen oli aiheuttanut, oli irronnut käytävän katosta hieman alempaa sitä kohtaa, josta Al Mamun miehet murtautuivat sisälle käytäväjärjestelmään.
Löydetty käytävä oli vain 0,96 metriä korkea ja 1,04 senttimetriä leveä ja sen kokonaispituus oli noin 105 metriä. Se sai alkunsa kymmenen kiviporrasta ylempää sitä kohtaa, josta Al Mamun oli määrännyt kaivaukset aloitettavaksi. Käytävä laskeutui 26 asteen jyrkkyydellä ensin noin kolmekymmentä metriä alaspäin läpi pyramidin kivisen perusrakenteen ja sen jälkeen vielä yli seitsemänkymmentä metriä peruskallion sisään, jonka jälkeen se jatkui vaakatasossa noin 9 metriä päättyen lopulta maanalaiseen kammioon, jonka katto oli jokseenkin viimeistellyn oloinen, mutta jonka lattian korvasi noin 2,5 metrin syvyinen ja kaikin puolin keskeneräisen oloinen kaivanto. Kaivannon eteläseinustalta lähti vielä yksi ahdas tunneli vaakatasossa eteenpäin, joka kuitenkin päättyi pian umpikujaan.
Laajan käytäväjärjestelmän ja valtavien aarrekammioiden sijaan Al Mamun löysikin siis vain yhden pitkän alaspäin johtavan tunnelin ja sen päästä viimeistelemättömän maanalaisen luolan, joka oli typötyhjä. Tämä oli valtava pettymys Al Mamunille, joka uskoi löytävänsä pyramidin sisältä mittaamattomia aarteita ja merkkejä kauan sitten kadonneesta korkeakulttuurista. Ainoa esine joka käytävästä löytyi, oli käytävän katosta irronnut kivi. Paikasta, josta kivi oli irronnut, näkyi huolellisesti viimeistellyn graniittikiven pää, joka oli asetettu ikään kuin ylöspäin nousevan käytävän tukkeeksi. Al Mamunin toivo heräsi uudestaan. Sen enempää Strabon kuin kukaan muukaan antiikin historioitsijoista ei ollut maininnut mitään nousevasta käytävästä. Mikäli aavistus piti paikkansa ja graniittikiven kohdalta todella alkaisi ennalta tuntematon nouseva käytävä, olisi Al Mamun takuulla ensimmäinen ihminen sitten pyramidin rakentajien, joka sen olemassaolosta tiesi. Koska graniittikivi oli liian kovaa murskattavaksi rautahakuilla, komensi Al Mamun miehensä louhimaan tunnelin graniittikiven ohitse.
Nousevan tunnelin kaivaminen oli monin verroin hankalampaa kuin ensimmäisen tunnelin louhintatyö, ja lähes yhtä turhauttavaa, sillä aina kun kaivajat tavoittivat tunnelin sulkevan graniittikiven loppupään, alkunsa sai jälleen uusi samanlainen graniittikivi. Kaikkiaan näitä yli 1,5 metrin mittaisia ja tonnien painoisia graniittikiviä oli käytävässä perätysten kolme kappaletta, jonka jälkeen nousevan käytävän tukkeena oli vielä joitakin helpommin murskattavia kalkkikiviä. Lopulta kaikki esteet saatiin kuitenkin raivatuksi ja niin Al Mamun pääsi miehineen etenemään syvemmälle pyramidin uumeniin.
Kuukausien louhintatyön jälkeen heidän edessään avautui nyt 26 asteen jyrkkyydellä nouseva käytävä, joka muutaman kymmenen metrin jälkeen laajeni yhtäkkiä valtavan suureksi kiviseksi saliksi (Grand gallery: Suuri sali). Vaikka Suuri sali oli vain noin kaksi metriä leveä, oli se kuitenkin lähes 9 metriä korkea, ja jatkui ylös ja eteenpäin avarana ja tilavana jopa yli 50 metrin matkan.
Suuren pyramidin pohjoiseteläsuuntainen poikkileikkaus
Suuren salin suulta lähtee kaikkiaan kolme erilaista käytävää, joista ensimmäinen alkaa välittömästi suuaukon oikealta puolelta läheltä lattiarajaa ja on pikemminkin kuilumainen tunneli kuin käytävä. Kutsun sitä kuilutunneliksi.
Kuilutunneli on kaikkiaan noin 60 metriä pitkä ja se johtaa jyrkkänä ja mutkittelevana alaspäin syvälle peruskallioon, jossa se yhdistyy laskevaan käytävään lähellä maanalaisen kammion suuaukkoa. Al Mamunin aikana kuilutunnelin alempi suuaukko oli kuitenkin vielä hiekalla ja soralla tukittu. Joko Al Mamun miehineen ei koskaan löytänyt kuilutunnelia, tai sitten se ei ollut heistä järin kiinnostava, sillä sen olemassaolosta ei jäänyt jälkipolville kirjallista mainintaa.
Toinen käytävä alkaa suoraan Suuren salin suuaukolta ja etenee suoraan vaakatasossa eteenpäin. Se alkaa noin 1,27 metrin korkuisena, mutta noin 30 metrin jälkeen käytävän lattia putoaa yhtäkkiä noin 46 senttiä alaspäin, jonka jälkeen tunnelin korkeus on jo noin 1,73 metriä. Pian tämän jälkeen saavutaan harjakattoiseen kammioon, jonka pituus pohjoiseteläsuunnassa on noin 5,23 metriä ja leveys itä-länsisuunnassa noin 5,75 metriä. Seinät nousevat pystysuorina noin 4,7 metrin korkeuteen. Katon harjakorkeus on 6,23 metriä. Al Mamunin aikana kammion itäseinää koristi pykälittäin ylöspäin kapeneva symmetrinen seitsemästä portaasta koostuva noin 1,04 metriä syvä sisennys, jonka takana Al Mamun ilmeisesti oletti sijaitsevan jotain mielenkiintoista sillä hän määräsi miehensä kaivamaan siihen tunnelin. Kaivuutyö ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Tämä kammio, jonka Al Mamun nimesi kuningattaren kammioksi, on asemoitu siten, että sen harjakatto määrittää täsmällisesti pyramidin poikkileikkauksen keskikohdan sijainnin pohjois-etelä-akselilla.
Myös pyramidin kolmas käytävä alkaa suuren salin suulta. Se jatkaa samaa 26 asteen nousukulmaa kuin nousevan käytävän alkuosa, mutta sille päästäkseen täytyy ensin kiivetä käytävää reunustavan kivetyksen kautta kuningattaren kammioon johtavan käytävän päälle. Nousu jatkuu läpi suuren salin vielä reilut 40 metriä, jonka jälkeen se päättyy noin metrin korkuiseen portaaseen, joka sijaitsee suoraan kuningattaren kammion yläpuolella. Myös tämä porras, aivan kuten kuningattaren kammion harjakattokin, sijaitsee täsmällisesti pyramidin pohjoiseteläsuuntaisen poikkileikkauksen keskikohdassa. Portaan jälkeen alkaa vajaat kaksi metriä pitkä tasanne, joka päättyy suuren salin eteläiseen päätyseinään. Päätyseinästä alkaa jälleen ahdas, noin 7 metrin mittainen käytävä, jonka varrella vastaan tulee ensin eräänlainen esikammio ja vasta sen jälkeen varsinainen pääkammio, jonka Al Mamun nimesi kuninkaan kammioksi.
Kuninkaan kammio on hienoin ja viimeistellyin kaikista Suuren pyramidin kammioista. Sen seinät ja lattia koostuvat huolella hiotusta punaisesta graniittikivestä. Kivipaadet on aseteltu vieri viereen niin täsmällisesti, ettei kivien liitoskohdissa voida havaita millimetrin kymmenysosaa suurempia rakoja. Kammion länsipäädyssä sijaitsee ontoksi koverrettu suorakulmaisen särmiön muotoinen graniittinen kivi, jonka Al Mamun oletti kuolleen kuninkaan arkuksi – sarkofagiksi. Mutta arkku oli tyhjä. Samoin koko pyramidi. Sisältä ei löytynyt kerta kaikkiaan mitään. Ei patsaita, ei aarteita, ei kaiverruksia, ei edes seinämaalauksia. Al Mamunille alkoi vähitellen selvitä, että kuukausien vaivannäkö oli valunut hukkaan. Turhautuneena Al Mamunin miehet rikkoivat kuninkaan kammion lattian yrittäen epätoivoissaan löytää salaista käytävää, mutta turhaan. Mitään ei löytynyt.