82. Robottimönkijöiden aikakausi alkaa

Waynman Dixonin jälkeen kammiokanavien tutkimus pysähtyi yli vuosisadaksi. Edistystä alkoi tapahtua vasta 1980-luvun lopulla, kun asiantuntijat huolestuivat Suuren pyramidin sisätilojen huonosta ilmanlaadusta ja esiin nousi ajatus kuninkaankammiosta ulos johtavien kanavien hyödyntämisestä ilmastointikanavina. Sitä ennen kammiokanavat tulisi kuitenkin puhdistaa, tutkia ja kartoittaa läpikotaisin.

Samoihin aikoihin Saksassa nuori insinööri nimeltä Rudolf Gantenbrink selaili syntymäpäivälahjakseen saamaansa kirjaa, joka käsitteli muinaisen maailman seitsemää ihmettä. Maailman seitsemästä ihmeestä Gizan Suuri pyramidi oli ainoa, joka oli seissyt paikoillaan meidän aikoihimme asti. Liki 4 000 vuoden ajan se oli ollut maailman korkein rakennus. Kirjaa tutkiessaan Gantenbrink kiinnitti erityistä huomiota Gizan Suuren pyramidin läpi kulkeviin kammiokanaviin, joita hän piti rakennusteknisinä ihmeinä. Kuninkaan kammiosta lähtevien kapeiden kanavien tiedettiin kulkevan halki koko pyramidin eteläisen ja pohjoisen rakenteen aina ulos saakka. Sen sijaan kuningattaren kammiosta lähtevien kanavien ulostuloaukkoja ei oltu koskaan löydetty pyramidin ulkopuolelta. Minne ne johtivat?

Egyptologien yleinen mielipide tuohon aikaan oli, ettei kuningattaren kammiosta alkunsa saavat kanavat todennäköisesti jatkuisi muutamaa metriä pidemmälle pyramidin rakenteisiin. Tämä arvio perustui oletukseen siitä, että pyramidiarkkitehti muutti todennäköisesti suunnitelmiaan kesken rakennustöiden, eikä kuningattaren kammiosta näin ollen tullutkaan faaraon lopullista hautakammiota, kuten aiemmin oli ajateltu, vaan sen korvasi yläpuolelle rakennettu kuninkaan kammio. Näin saatiin loogisesti perusteltu selitys myös sille, miksi kuningattaren kammion kanavat oli peitetty.

Rudolf Gantenbrink ei voinut kuitenkaan ymmärtää syytä sille, miksi kanavat oli jätetty käytännössä tyystin tutkimatta. Miksei niitä oltu tutkittu perusteellisesti nykyaikaisen teknologian turvin? Ilmeisesti kyse oli vain pelkästä saamattomuudesta. Niinpä hän päätti itse ryhtyä suunnittelemaan tehtävään soveltuvaa robottimönkijää. Kun alustavat suunnitelmat olivat valmiit, Gantenbrink lähestyi kirjeitse Saksan arkeologisen instituutin johtajaa Rainer Stadelmannia ja ehdotti tapaamista.

Tavattuaan Rudolf Gantenbrinkin, nähtyään hänen alustavat suunnittelemansa ja kuunneltuaan hänen ehdotuksensa kammiokanavien tutkimukseen suunnitellun mönkijärobotin rakentamisesta, Stadelmann innostui kuulemastaan ja näkemästään siinä määrin, että lupasi esitellä asian Egyptin arkeologiselle instituutille. Myös Egyptin viranomaiset ilahtuivat esityksestä, mutta suostuivat ehdotukseen vain sillä ehdolla, että suunnitelmaan sisällytettäisiin myös kuninkaan kammiokanavien puhdistustyö ja koneellinen ilmastointi. Stadelmann vei nämä terveiset Gantenbrinkille, joka teki projektista pian uuden suunnitelman. Uuteen suunnitelmaan lisättiin kammiokanavien tutkimisen ja kartoittamisen lisäksi myös suunnitelma ylempien kanavien puhdistamisesta ja pyramidin koneellisesta ilmastoinnista. Suunnitelma sai kaikkien tahojen siunauksen ja niin projekti lähti liikkeelle.

Kammiokanavien perusrakenne koostuu tasaisesta ja lähes saumattomasta keskimäärin noin 39 asteen kulmassa kohoavasta pohjalaatoituksesta, jollainen muodostaa jokaisen kammiokanavan lattian. Kammiokanavien seinät ja katto on valmistettu yksittäisistä suorakaiteen muotoisista kalkkikivipaaseista siten, että kivipaasien keskelle on valmistettu pituussuunnassa keskimäärin noin 21 senttimetriä syvä ja noin 21 senttimetriä leveä suorakaiteen muotoinen ura. Kammiokanava syntyy, kun nämä uritetut hieman U-kirjainta muistuttavat kivipaasit asetetaan alassuin jonomuodostelmaan tasaisen pohjalaatoituksen päälle. Kanavien pääasiallisena rakennusmateriaalina on käytetty tavanomaista keltaista kalkkikiveä lukuun ottamatta kammiokanavien aivan viimeisimpiä metrejä, jotka on valmistettu hienommasta vaaleasta kalkkikivestä. Kuinka näin pikkutarkka, hienovarainen ja näennäisen turha hanke on saatu käytännössä toteutettua keskellä muutenkin valtavaa rakennusprojektia niin kestävällä ja virheettömällä tavalla, että kymmenistä vuosisadoista ja lukemattomista maanjäristyksistä huolimatta jokainen kammiokanava on yhä edelleen täysin ehjä ja kulkukelpoinen? Kammiokanavat ovat hyvä esimerkki juuri sellaisesta suunnittelun ja rakennusteknisen osaamisen tasosta, joka on tyypillistä vain todellisille pyramideille. Juuri tämänkaltaisista syistä todelliset pyramidit ovat jaksaneet hämmästyttää tutkijoita halki vuosituhansien.

Rudolf Gantenbrinkin ensimmäinen robottimönkijä oli nimeltään The Father of Upuaut, jossa sana Upuaut tarkoittaa tien avaajaa. Mönkijärobotin kaksiosainen runko muodostui kaksista kumisista telaketjuista, jotka kanavassa kulkiessaan kiilautuivat tiukasti katon ja lattian väliin tehden mahdolliseksi paikoin jopa yli 45 asteen nousun kammiokanavaa ylöspäin. Telaketjujen välissä toimi mönkijärobotin toiminnallinen keskus: sen valonlähde, videokamera sekä kaikki muu mittaukseen ja operointiin tarvittava teknologia.

Father of the Upuaut lähetettiin ensimmäiselle tutkimusmatkalleen Kuningattaren kammiokanaviin maaliskuussa 1992. Teknisten hankaluuksien vuoksi robotin matka eteni molemmissa kuningattaren kammiokanavissa aluksi vain noin 9 metriä. Tästäkin huolimatta ensimmäinen operaatio oli menestys, sillä se kykeni osoittamaan vääräksi egyptologien vuosikymmenien ajan ylläpitämän käsityksen alempien kammiokanavien lyhyydestä ja merkityksettömyydestä. Kanavat jatkuivat paljon syvemmälle pyramidin rakenteisiin kuin aiemmin oli epäilty, eikä mikään viitannut siihen, että kyseessä olisi ollut suunnittelijan tekemä erehdys. Operaation ensimmäisen vaiheen jälkeen Gantenbrink palasi takaisin Saksaan parantelemaan laitteistoaan ja valmistelemaan operaation seuraavaa vaihetta: kuninkaan kammion kanavien puhdistamis-, kartoittamis- ja ilmastointihanketta.

Noin kaksi kuukautta myöhemmin Rudolf Gantenbrink palasi Egyptiin mukanaan uusi laite nimeltä Upuaut-1, jonka tarkoituksena oli mitata, kartoittaa ja kuvata huolellisesti molemmat ylemmät kammiokanavat. Koska kuninkaan kammiosta nousevien ylempien kammiokanavien ulostuloaukot olivat jo etukäteen tiedossa, ei Upuaut-1 mönkijään tarvinnut suunnitella erikseen liikkumisen mahdollistavaa moottoria. Kanavien mittaus ja luotaus voitiin toteuttaa aivan hyvin myös kanavaa pitkin laskettavan kelkan avulla – kunhan kanavien ulostuloaukot vain ensin saatiin puhdistettua kivijätteestä.

Kammiokanavien puhdistus oli hankala ja aikaa vievä projekti. Vihdoin kaikki oli kuitenkin valmista ja mittaukset voitiin aloittaa. Kameran lisäksi kelkkaan kiinnitettiin laseranturi mittaamaan kanavan leveyttä ja korkeutta. Alkuosan ensimmäisen ylöspäin suuntautuvan mutkan jälkeen eteläinen kammiokanava jatkoi jokseenkin suoraviivasta nousua ylöspäin. Sen sijaan pohjoinen kammiokanava teki ensimmäisen ylös suuntautuvan mutkan jälkeen vielä kolme mutkaa vaakasuunnassa, ja vasta sen jälkeen aloitti suhteellisen suoran nousun ylöspäin. Mittauksissa selvisi, etteivät kuninkaan kammion kanavat olleet edes suorilla osuuksillaan täysin viivasuoria, vaan kaareutuivat hienoisesti vaakasuunnassa. Kanavien alkuosan mutkien ja keskiosan vaakasuuntaisen kaareutumisen johdosta kanavia ei voitu edes teoriassa soveltaa tähtien tarkkailuun – kuten jotkin tutkijat olivat ehdottaneet. Ilman koneellisen ilmastoinnin tuomaa apua niitä ei olisi kunnolla voitu käyttää edes ilmastointiin, joten niillä täytyi olla jokin muu tarkoitus.

Kun mittaukset oli saatu suoritettua, asennettiin kuninkaan kammion eteläiselle seinälle ilmastointilaite, joka käytti ylempää eteläistä kammiokanavaa ilmanvaihtokanavanaan. Hyvin pian ilmastointilaitteen asennuksen jälkeen pyramidin sisäilman kosteus- ja lämpötila-arvot normalisoituivat, mikä ennaltaehkäisi tehokkaasti pitkäaikaisen kosteuden ja kuumuuden aiheuttamaa riskiä kivetyksen rapautumiselle.

Kolmas ja viimeinen Rudolf Gantenbrinkin johtama tutkimussessio Gizan Suuressa pyramidissa käynnistyi maaliskuussa 1993. Tällä kertaa tutkimuksen kohteena oli kuningattaren kammio ja mukana oli uusi robottimönkijä Upuaut-2, joka oli huomattavasti kehittyneempi versio edeltäjästään Father of Upuautista. Tämän lisäksi Gantenbrink oli valmistanut myös kokonaan uudenlaisen robotin; Upuaut-2:n jälkeensä jättämää sähkökaapelia hyödyntävän Rope Climberin, joka lähetettiin kanavaan Upuaut 2:n perässä ja joka nimensä mukaisesti kiipesi kanavaa ylöspäin Upuaut 2:n jälkeensä jättämää sähkökaapelia pitkin.

Rope Climber oli varustettu laitteistolla, joka kykeni mittaamaan täsmällisesti kanavan nousukulmaa. Tämän lisäksi Rope Climber kykeni lukittautumaan tukevasti kanavan seinämiin, jolloin se kykeni kestämään jopa 120 kilogramman vetovoimaa alaspäin. Lukittautuneena kanavan seiniin Rope Climberin tehtävänä oli juoksutta löysää sähkökaapelia ylöspäin jyrkkänä nousevaa kammiokanavaa pitkin, mahdollistaen siten käytävää edellä kiipeävän Upuaut-2:n vaivattoman etenemisen. Ilman Rope Climberin tuomaa helpotusta köyden vetäminen ylös mutkikasta kanavajärjestelmää pitkin olisi käynyt Upuaut-2:lle aivan liian raskaaksi jo kauan ennen varsinaisen määränpään saavuttamista.

Ensimmäisenä tutkimuskohteena oli kuningattaren kammion pohjoinen käytävä, jonne tällä kertaa päästiin etenemään jopa noin 19 metrin verran, kunnes matka pysähtyi noin 45 asteen mutkaan ja käytävän pohjalla lojuvaan rautatankoon, jonka toisessa päässä oli kierteet. Tämä löydös oli kaikille yllätys, sillä Waynman Dixon, jonka tiedettiin mitanneen kammiokanavien pituutta juuri tämänkaltaisilla rautatangoilla, ei ollut itse raportoinut epäonnistuneista tutkimusyrityksistä, saati jälkeensä jättämistä rautatangoista kuningattaren kammiokanavassa. Koska Gantenbrink ei halunnut riskeerata operaatiota Upuaut 2:n jumiutumisella, siirtyi tutkimuksen painopiste seuraavaksi eteläiseen kammiokanavaan.

Hitaasti mutta varmasti Upuaut-2 eteni ylös kuningattaren kammion eteläistä kanavaa Rope Climberin avustamana. Pian 54 metrin jälkeen Upuaut-2:n videokamera paljasti käytävän muuttuvan selvästi sileäpintaisemmaksi ja viimeistellymmäksi. Myös kalkkikiven laatu muuttui paremmaksi ja vaaleammaksi. Maaliskuun 22. päivänä videokameran monitori paljasti hätkähdyttävän näyn. Pian 63 metrin jälkeen käytävä päättyi yhtäkkiä sileään kalkkikivilaattaan, jonka yläosassa oli vaakatasossa noin kymmenen sentin välein kaksi kuparitankoa. Tangot oli taitettu laattaa vasten 90 asteen kulmaan siten, että tankojen päät osoittivat alaspäin.

Egyptologit olivat tähän saakka pitäneet kuningattaren kammion kanavia suunnittelijan tekemänä erehdyksenä. Oletuksena oli, että kammiokanavien rakentaminen oli jätetty kesken jo rakentamisen alkuvaiheessa, minkä katsottiin selittävän myös kammiokanavien piilottamisen ohuen kivilaatoituksen taakse. Uusi löydös kuitenkin romutti teorian lopullisesti. Kuningattaren kammiokanavat olivat huolellisesti suunniteltuja ja loppuun asti viimeisteltyjä. Niiden valmistaminen oli rakentajalleen ilmiselvästi äärimmäisen tärkeää. Neljän kammiokanavan valmistaminen läpi pyramidin kerroksittain kohoavan perusrakenneteen on edellyttänyt pyramidin rakennuttajalta aivan erityistä suunnitelmallisuutta, huolellisuutta ja tarkkuutta, mutta myös valtavan määrän ylimääräistä työtä ja vaivaa. Niinpä niiden olemassaololle, mutta myös niiden kätkemiselle, täytyi olla olemassa jokin hyvä syy.

Kammiokanavien tutkimuksen lisäksi Gantenbrink valmisti pyramidista ensimmäisen kokonaisvaltaisen 3D-mallinnuksen. Hän myös vahvisti oman tutkimuksensa nojalla kyynärän likiarvoksi 0,5236 metriä.

Siitä huolimatta, että Rudolf Gantenbrinkin ja Rainer Stadelmannin yhteisprojekti oli osoittautunut menestykseksi, olivat heidän välinsä kuitenkin viilentyneet projektin edetessä. Vain muutama päivä löydöksen jälkeen Stadelmannin ja Gantenbrinkin yhteistyö loppui. Gantenbrink lensi takaisin Saksaan, eikä enää koskaan jatkanut tutkimuksia alueella. Gantenbrinkin työ oli kuitenkin jättänyt jälkeensä paljon enemmän kysymyksiä kuin antanut vastauksia, joten oli vain ajan kysymys, koska kammiokanavien tutkimuksia jälleen jatkettaisiin

Vetovastuun tutkimuksista otti tämän jälkeen egyptiläinen arkeologi Zahi Hawass. Hän ei kuitenkaan pitänyt suurta kiirettä jatkotutkimusten kanssa, mikä hermostutti laajalti pyramideista kiinnostunutta kansainvälistä yleisöä. Hawassilla oli entuudestaan hyvät suhteet National Geographicin televisio- ja elokuvadivisioonan johtajaan Tim Kellyyn. Vastatakseen yleisön pyyntöön avoimen ja läpinäkyvän tutkimuksen puolesta, Kelly ja Hawass päättivät koostaa tutkimusprojektin seuraavasta vaiheesta dokumenttielokuvan. Uuden tutkimushankkeen tavoitteena oli kehittää uusi robottiryömijä, joka ensin selvittäisi kaikuluotausmenetelmän avulla kivilaatan paksuuden, ja mikäli suinkin mahdollista, poraisi siihen sen jälkeen kameran mentävän reiän. Hetki jolloin kamera ujutettaisiin ensimmäisen kerran aukosta sisään, oli tarkoitus lähettää suorana televisiolähetyksenä National Geographicin kanavalla.

Uuden mönkijän suunnitteluvastuu annettiin bostonilaiselle yritykselle iRobot. Robotin nimeksi tuli Pyramid Rover ja sen toimintaperiaate muistutti läheisesti Rudolf Gantenbrinkin Upuaut-sarjan robottimönkijöitä. Pyramid Rover oli varustettu tavanomaisen kameran lisäksi myös kivilaatan paksuuden mittaamiseen suunnitellulla sensorilla, tehokkaalla kiviporalla, sekä LED-valolla ja taipuisalla varrella varustetulla kameralla, jonka oli määrä mahtua sisään sitä varten poratusta reiästä ja kuvata näkymiä laatan toiselta puolelta.

Varsinainen tutkimus käynnistyi loppukesällä 2002, siis yli yhdeksän vuotta Gantenbrinkin johtaman viimeisen tutkimusprojektin jälkeen. Projektin ensimmäisen kahdeksan päivän aikana Pyramid Rover suoritti useita alustavia tiedusteluretkiä kuningattaren kammion eteläisessä kanavassa. Tämän jälkeen se lähetettiin vastaaville tiedusteluretkille pohjoiseen kammiokanavaan, jossa Upuautin matka oli aiemmin tyrehtynyt Waynman Dixonin jälkeensä jättämään metallitankoon noin 19 metrin kohdalla. Pyramid Rover selvisi alkumatkan haasteista ongelmitta, mutta kaikkien suureksi yllätykseksi matka tyrehtyi 27 metrin kohdalla vielä kahteen samanlaiseen metallitankoon. Tässä vaiheessa tutkimusryhmä päätti tuoda Pyramid Roverin takaisin. Jatkossa päätettiin keskittyä vain eteläisen kammiokanavan tutkimukseen, joka sisälsi vähemmän mutkia ja matkaa hankaloittavia esteitä. Arvoitukseksi jäi, miten metallitangot olivat päätyneet kanavaan jopa 27 metrin päähän kuningattaren kammiosta.

Syyskuun 16. päivänä vuonna 2002 Pyramid Rover arvioi kaikuluotaimensa avulla eteläisen kammiokanavan sulkevan kivilaatan paksuudeksi noin 5-9 senttimetriä. Tämän jälkeen se porasi kivilaattaan läpimitaltaan 2 senttimetrin suuruisen reiän ja seuraavana päivänä National Geographic lähetti kanavallaan suorana lähetyksenä, kuinka kamera työntyi aukosta sisään.

Kivilaatan toisella puolella oli noin 19 senttimetriä pitkä tyhjä tila, jonka päässä alkoi jälleen tavanomaisesta keltaisesta kalkkikivestä valmistettu hiomaton kalkkikiviseinä. Pyramid Roverin kameran valo oli kehno, eikä kameran pää pystynyt kääntyilemään eri suuntiin kuvatakseen laajemmin tyhjän tilan lattiaa, kattoa ja seiniä. Oliko vastaan tullut seinä kanavan lopullinen päätepiste, vai oliko kyseessä sittenkin taas uusi ovi, jonka läpi oli mahdollista porata reikä? Tämän arvoituksen ratkaisemisemiseksi täytyisi rakentaa vielä ainakin yksi uusi robottimönkijä.

Lopuksi Pyramid Rover teki vielä kolme tutkimusretkeä pohjoiseen kammiokanavaan. Viimein se onnistui ohittamaan kaikki matkan varrella vastaan tulleet esteet ja etenemään kanavan loppuun saakka. Myös pohjoinen kammiokanava paljastui noin 63,6 metrin mittaiseksi, ja se päättyi – aivan kuten eteläinen kammiokanavakin –täsmälleen samankaltaiseen hiottuun kalkkikiviseinään, jota koristivat täsmälleen samankaltaiset kuparikiinnikkeet kuin eteläisessäkin kammiokanavassa.