77. Charles Piazzi Smyth ja Dixonin veljekset

Charles Piazzi Smyth syntyi Italian Napolissa vuonna 1819 brittiläisen laivaston päällikön poikana. Hänet nimettiin kuuluisan kummisetänsä, italialaisen astronomin Giuseppe Piazzin mukaan, joka oli noussut tiedemiespiireissä maailmanmaineeseen ensimmäisen asteroidin löytäjänä. Myös Charles Piazzi Smythistä tuli myöhemmin korkealle arvostettu luonnontieteilijä, joka teki lukuisia innovaatioita monilla eri tieteen aloilla.

Lähdettyään Italiasta hänen isänsä perusti observatorion Englannin Bedfordiin, jossa Piazzi Smyth oppi jo varhain astronomian perusteet. Myöhemmin hän oli merkittävässä roolissa muun muassa spektroskopian kehitystyössä, mistä ansiosta hänet nimettiin arvostetun brittiläisen tiedeakatemian Royal Society of Londonin sekä sen skotlantilaisen sisarjärjestön Royal Society of Edinburghin jäseneksi. Näiden kunniajäsenyyksien lisäksi hän oli myös Royal Astronomical Societyn ja Royal Society of Artsin jäsen. Vuonna 1846 hänet nimitettiin Edinburghin yliopiston astronomian professoriksi. Merkittävien tieteellisten saavutustensa lisäksi hänet tunnetaan myös laajoista tutkimuksistaan ja teorioistaan koskien Egyptin Suurta pyramidia.

Professori Smyth oli kiinnostunut Gizan Suuresta pyramidista nimenomaan matemaattisgeometrisenä luomuksena. Hän kävi tiivistä kirjeenvaihtoa John Taylorin kanssa vain vähän ennen tämän kuolemaa. Isaac Newtonin ja John Taylorin tavoin Smyth etsi pyramidista merkkejä pyramidin suunnittelijan korkeammasta matemaattisesta ymmärryksestä, mutta ennen kaikkea häntä kiinnosti pyramidin rakentamisessa käytettyyn mittayksikköön liittyvä mysteeri.

Alustavat tutkimukset olivat osoittaneet pyramidin pohjaneliön piirin ja korkeuden välisen suhteen ilmentävän hämmästyttävän tarkasti ympyrän geometriaa. Toisin sanoen: jos pyramidin korkeus käsitettiin ympyrän säteeksi, niin silloin pyramidin pohjaneliön sivujen yhteenlaskettu pituus vastasi tarkasti ympyrän kehän pituutta. Professori Smyth tiesi vastaavuuden olevan olemassa, mutta vielä toistaiseksi kukaan ei tiennyt tarkasti kuinka täsmällinen tuo vastaavuus olisi. Lisäksi professori Smyth oli kiinnostunut Newtonin ja Taylorin teorioista, joiden mukaan Gizan Suuri pyramidi oli suunniteltu kahta eri mittayksikköä käyttäen. Newtonin mukaan pyramidin perusmittasuhteet noudattivat tavanomaista kyynärää, jonka pituus oli noin 0,524 metriä, mutta tämän lisäksi käytössä olisi ollut myös niin sanottu pyhä kyynärä, jonka pituus oli johdettu maapallon säteestä ja oli siten noin 0,636 metriä. Smythin oman teorian mukaan myös brittien käyttämä tuuma ja lukemattomat muut mittajärjestelmät olivat alkujaan lähtöisin egyptiläisten pyramidirakentajien käyttämästä pyhästä kyynärästä. Gizan Suurta pyramidia Smyth piti juutalaisen kansan rakentamana jumalallisena luomuksena, jonka mittasuhteisiin ja käytäväjärjestelmiin kätkeytyi paljon korkeampaa salattua tietoa.

Gizan pyramidialueella tehdyt aikaisemmat tutkimukset eivät vielä kyenneet vakuuttamaan tutkijoita pyramidin tarkoista mittasuhteista, eivätkä pelkät likiarvot riittäneet Piazzi Smythille. Ainoa keino saada lopullinen vastaus moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin, oli matkustaa paikan päälle ja suorittaa tarvittavat mittaukset itse parasta mahdollista mittausteknologiaa hyväksi käyttäen. Smythin suureksi pettymykseksi Royal Society of London ei myöntänyt tutkimushankkeelle rahoitusta, vaan hän joutui rahoittamaan matkan omasta pussistaan.

Joulukuussa 1864 professori Charles Piazzi Smyth matkusti Egyptiin mukanaan monta laatikollista moderneja tarkkuusmittalaitteita. Paikan päälle Gizaan Smyth saapui vaimoineen tammikuussa 1865. He asettuivat taloksi siihen samaan viileään kalliohautaan, jota jo Howard-Vyse oli käyttänyt tukikohtanaan Gizan helteisellä tasangolla työskennellessään liki kolme vuosikymmentä aiemmin.

Ensimmäisen päivän iltana Smyth seurasi vaimonsa kanssa kauhistellen, kuinka lepakkoparvi toisensa perään lensi ulos pyramidin käytäväjärjestelmästä keskeytyksettä lähes kahdenkymmenen minuutin ajan. Pyramidi oli täysin lepakoiden valtaama. Ensi töikseen hän käski työmiestensä puhdistaa ja pestä kaikki pyramidin keskeisimmät käytävät ja kammiot. Vasta kun pyramidi oli kunnolla puhdistettu, saattoi Piazzi Smyth aloittaa tutkimuksensa.

Viikko toisensa jälkeen Smyth mittasi ja jälleen uudelleenmittasi kaikkea mitä suinkin vain kykeni. Hänellä oli mukanaan myös valokuvauskamera, jolla hän kuvasi pyramidia samalla tieteellisellä systemaattisuudella, jolla hän sitä mittasi. Aivan kaikkialle hän ei kameroineen ja mittalaitteineen kuitenkaan päässyt. Smythin yllätykseksi pääsy pyramidin maanalaiseen kammioon oli jälleen tukittu, vaikka Giovanni Caviglia oli avannut pääsyn uudestaan vain muutama vuosikymmen aikaisemmin. Kysyessään paikallisilta asukkailta syytä käytävän tukkimiselle, hänelle vastattiin sen tapahtuneen paikallisten pyramidioppaiden yhteispäätöksestä. Turistivirta pyramideille oli näet kiihtynyt viime aikoina kovasti. Ja koska jokainen turisti tahtoi vierailla maanalaisen kammion lisäksi myös pyramidin ylemmissä kammioissa, maksoi kaikki tuo edestakaisin kuljeskelu yksinkertaisesti aivan liian paljon pyramidioppaiden aikaa ja kynttilärasvaa. Niinpä pääsy pyramidin maanalaiseen osaan tukittiin tarkoituksella ja turistit ohjattiin maanalaisen tunnelin sijasta suoraan kohti nousevaa käytävää ja suurta salia.

Ennen kotiin paluutaan Smyth kaivautti vielä pyramidin pohjoiskulmat esiin tarkistaakseen mittaukset, joita ranskalaiset olivat tehneet vuosikymmeniä aiemmin. Tässä tehtävässä hän sai apua kahdelta skotlantilaiselta rautatieinsinööriltä, Waynman ja John Dixonilta, jotka olivat veljeksiä ja työskentelivät samaan aikaan Kairossa. Yhteisvoimin he suorittivat mittauksia ja yhdessä he myös hämmästelivät pyramidin kulmakivien istukoiden sekä pyramidin alla olevan laatoituksen saumattomuutta ja tasaisuutta.

Smyth palasi takaisin Britanniaan noin neljä kuukautta kestäneen tutkimusmatkansa jälkeen. Mukanaan hänellä oli ennen näkemätön määrä mittauksia, laskelmia ja kuvia Suuresta pyramidista sekä sisältä että ulkoa, joita hän julkaisi myöhemmin lukuisissa kirjoissaan. Niissä hän väitti Gizan suuren pyramidin mittausten osoittaneen, että sen rakentajilla oli ollut käytössä mittayksikkö, pyramidituuma, joka oli yhtä suuri kuin 1,001 brittiläistä tuumaa (2,54254 cm), ja joka oli johdettu pyhästä kyynärästä, joka oli 25 pyramidi­tuumaa ja samalla suunnilleen 1/10 000 000 maapallon pyörimis­akselin pituudesta (noin 0,635635 metriä).

Kaikki eivät suinkaan arvostaneet Smythin teorioita, mutta niiden ohella hän teki Gizassa myös paljon aidosti arvokasta työtä. Hän oli mitannut Suuren pyramidin tarkemmin ja perusteellisemmin kuin kukaan tutkija sitä ennen. Hän myös ensimmäisenä valokuvasi sen sisällä olevia kammioita ja käytäviä. Smyth sai aikaan monia piirustuksia ja laskelmia, jotka hän kokosi kirjoihinsa Our Inheritance in the Great Pyramid ja On the Antiquity of Intellectual Man (1868) sekä kolmiosaiseen kirjasarjaansa Life and Work at the Great Pyramid (1867). Kiitollisuuden osoituksena pyramiditutkimuksen edistämisestä Royal Society of Edinburgh myönsi Smythille kultaisen ansiomitalin.

Dixonin veljekset sen sijaan jäivät Kairoon ja jatkoivat itsenäisiä tutkimuksiaan vielä vuosien ajan. Waynman Dixon oli erityisen kiinnostunut kuninkaan kammion pohjois- ja eteläseiniltä lähtevistä ilmastointikanavista ja ihmetteli miksei kuningattaren kammiosta löytynyt samanlaisia. Toisin kuin kuninkaan kammiossa, jossa kanavat ovat aina olleet auki ja selvästi kaikkien nähtävillä – kuningattaren kammiossa kanavat olivat taitavasti kätketty päällyskivetyksen taakse. Ne löytyivät vasta vuonna 1872, kun Waynman Dixon lähti niitä tarkoituksella etsimään. Hän löysi kuningattaren kammion eteläseinän kivetyksestä pienen halkeaman juuri siltä kohtaa, jossa arveli kanavan saattavan sijaita. Luodattuaan halkeamaa ensin rautalangan avulla hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että seinän takana oli runsaasti tyhjää tilaa; todennäköisesti täsmälleen samanlainen kanava kuin kuninkaan kammiossa. Waynman Dixon kutsui paikalle timpurinsa, joka nopeasti talttaa ja vasaraa hyväksi käyttäen puhkaisi ensin eteläisen ja sitten pohjoisen seinän kanavat näkyville.

Kuningattaren kammion kanavat alkoivat vaakatasossa, mutta kääntyivät jo parin metrin jälkeen yli 40 asteen kulmassa ylöspäin – aivan kuten vastinparinsa kuninkaan kammiossa. Mutta toisin kuin kuninkaan kammiosta alkaneille kanaville, kuningattaren kammion kanaville ei löytynyt ulostuloja pyramidin ulkopuolelta. Käytävät siis päättyivät jonnekin pyramidin rakenteisiin, mutta minne tarkalleen ottaen? Waynman Dixon yritti selvittää arvoitusta luotaamalla kanavia erilaisten rautatankojen avustuksella. Niiden avulla hän kykeni varmistumaan siitä, etteivät kanavat päättyneet ainakaan aivan heti ensimmäisen mutkan jälkeen, vaan jatkuivat vielä useita metrejä niiden jälkeenkin. Tähän kammiokanavien tutkimus sitten jäikin jopa yli sadaksi vuodeksi. Lisää tietoa aiheesta saatiin vasta 1990-luvulla, jolloin kammiokanavia ryhdyttiin tutkimaan järjestelmällisesti erityisesti niitä varten suunniteltujen mönkijärobottien avulla. Palaamme aiheeseen tarkemmin aihetta erikseen käsittelevässä kappaleessa: Suuren pyramidin kammiokanavat.